perjantai 22. elokuuta 2014

Englanti osa 2

Toteutan nyt toisen osan tosta Englanti postauksesta. Viimeks taisin jäädä sunnuntai iltaan eli maanantaina aamulla lähdettiin junalla Victoria-asemalta kohti Brightonia yhdeksi päiväksi.





Meille sattus tosi lämmin vaikkakin tuulinen päivä eli sään puolesta oli tosi kivaa. Brightonista näki just sen että se on tosi suosittu kohde kielimatkoille ja siellä oli paljon nuoria ihmisiä ja lapsia. Käveltiin ihan vaan tossa rannalla ja käytiin vähän keskustammassa syömässä fish&chips. Ehdittiin vähän shoppaillakkin mm.Primarkissa, kunnes lähdettiin takaisin junalla kohti Lontoota. Matka muuten toisen suuntaan oli tunnin verran että ei mikään yhtään paha siis. Takaisin asemalla käytiin Lushissa ja ostin cupcake-kasvonaamion sieltä!




Seuraavalta päivältä mulla onkin harmillisen vähän kuvia mutta yritin keskittyä kaikkeen muuhun kuin kuvaamiseen! Tänä päivänä eli tiistaina käytiin siis mm. Towerilla ja tolla sillalla, yhessä kaupunginosassa jonka nimeä en kyllä muista ja käytiin syömässä Jamie Oliverin italialaisravintolassa. Oli kyllä yks parhaimmista ruoista mitä oon maistanu !:P Taidettiin sinäkin päivänä kiertää vielä oxford streetiä ja mentiin bussilla meijän hotellille josta näki tosi hyvin monet paikat kun matka kesti aika kauan. Tehtiin kanssa yks kauhea äkkijarrutus kun oltiin siellä ylhäällä istumassa ja paikallisetkin oli ihan peloissaan mitä tapahtu:D
Viimeisen päivän ainoa kuva. No, se päivä olikin vähän lyhyempi mutta ehdittiin silti vielä käydä juuri mm. South Kensingtonissa ja paikallisessa konditoriassa hakemassa jotkut cupcaket puistoon mukaan syötäviksi.  Mulle ei ainakaan jäänyt hirveesti mitään sellaista johon oisin aivan ehdottomasti halunnut mennä Lontoossa että reissu oli tosi onnistunut. Ainoa oli ehkä Chelsean kotiareena joka oli kävelymatkan päästä hotellilta mutta ens kerralla sitten.

                                                                        Alina

tiistai 19. elokuuta 2014

Rippijuhlat 3.8





 Harmittaa kun on niin huono laatu mut halusin julkasta koska tä on hauska kuva ihan vaa pituuseronkin takia!:D
 Ei oo virallinen rippikuva, ei huolta!:D
Eli mulla oli konfirmaatio 3.8 sunnuntaina ja ei siinä mitään päivä meni kivasti eikä tullut mitään ongelmia:) Riparista sen verran että mulla ainakin oli mukava viikko ja tosi kivoja ihmisiä! Riparista näätte sitten kuvia puhelinpostauksessa mutta nyt mulla on vaan kuvia rippijuhlista/rippikuvauksista. Ja anteeks siitäkin että tässä on nyt melkeen pelkkiä kuvia musta, mutta ens postauksessa sitten jotain muuta!

perjantai 1. elokuuta 2014

London part 1

On ollu ihan sairaasti nyt tekemistä enkä oo päässyt pitkiin pitkiin aikoihin kirjottelemaan. Olin  tosiaan Englannissa pari viikkoa sitten äitin kanssa ja ajattelin nyt kertoa ihan vähän siitä matkasta..






Eka päivä Lontoossa ja lähdettiin heti kävelemään Hyde parkin läpi joka sijaitsi aika lähellä meijän hotellia. Hotelli meillä oli tosi hyvässä paikassa; ihan Earl's Court aseman vieressä. Sieltä päädyttiin aika pian kuningattaren palatsille ja jäätiin seuraamaan vartijan vaihtoa. Ihmisä oli vaan aivan sairaasti!






Sen jälkeen otettiin metro ja tultiin muistaakseni aika lähelle Piccadilly circusta. Toi m&m's world oli jotenkin niin outo paikka, en tajuu et yhestä karkista tollane tavaratalon kokonen kauppa:D



 Sitten seuraava päivä. Bussilla tultiin Harrodsille joka on siis tollanen tosi vanha ja kallis tavaratalo. Sinnekin oli jonoa heti aamusta.









Käytiin tän jälkeen syömässä paninit ja mentiin Natural history museumiin. Dinosauruksia, mammutteja ja valaita kaikkea sellaista:D Ostin sieltä mun huoneeseen sellasen maailmankartan! Sitten lähettiin katsomaan Big Beniä ja seuraavaksi suuntasin London Eyehen. Äiti ei siis tullut sinne



Maisemat oli hienoja ja ihan kiva keikka oli. Sen jälkeen siirryttiin vielä oxford streetille ja käytiin syömässä crepesit(?). Illalla kun tultiin hotellille niin käveltiin vähän myöhemmin  kunnon englantilaiseen lähipubiin, jossa katottiin sitten finaali. Oli vähän erilainen tunnelma siellä kun kotisohvalla:D No, mutta aattelin siis tosiaan tehä tän parissa osassa niin ei käy tylsäksi, joten ens kerralla jatkuu sitten Brightonista. Tulin keskiviikkona rippileiriltä ja siitä voisin kertoa sitten vielä erikseen ja konfirmaatio mulla on nyt sitten sunnuntaina. Eli ens postaukseen, heippa!